On taisteltava fasismia vastaan!

Donbassin kansa on noussut avointa fasismia ja vallankaappausjunttaa vastaan. On päivänselvää, että Ukrainassa helmikuun 2014 Maidanin aukion tapahtumien seurauksena valtaan noussut juntta oli paitsi lainvastainen, myös suoraan Yhdysvalloista ohjattu. Viktor Janukovich oli Ukrainan laillinen ja demokraattisesti valittu presidentti. Maidanin tapahtumat olivat jatkumoa ns. Oranssille vallankumoukselle, joka junailtiin Yhdysvalloista käsin 2004. Käsikirjoitus oli jokseenkin sama, mutta panokset nousivat vallankaappauksen tehtailijoiden yllätykseksi kokonaan toiselle tasolle.

Tällä kertaa vedätys ei mennyt läpi ja kansa oli, jos ei erinomaisesti, niin ainakin paremmin valmistautunut kuin vuonna 2004. Myös Venäjä ryhtyi aktiivisesti puolustamaan demokratiaa ja Ukrainan itsemääräämisoikeutta sekä suvereniteettiä. Venäjän nousu presidentti Putinin johdolla alennustilasta maailman johtavaksi suurvallaksi kävi täysin selväksi kun Krimin asukkaat ilmaisivat tahtonsa erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään. Venäjä puuttui tapahtumien kulkuun määrätietoisesti ja takasi Krimiläisille heille kuuluvan itsemääräämisoikeuden sekä rauhan niemimaalla. Kiitos Venäjälle!

Yhdysvallat on junaillut lukemattomia vallankaappauksia tai suoria sotilaallisia offensiiveja, joissa täysin toimiva demokraattinen hallinto on kaadettu ja valtio toisensa jälkeen on ajettu kaaokseen. Pahimpia esimerkkejä ovat luonnollisesti Syyria, Libya ja Irak. Vuoden 2013 loppupuolelta alkaen Yhdysvallat yrittivät tuoda Lähi-idässä ja Afrikassa kehitellyt manööverinsa keskelle Eurooppaa, Ukrainaan, mutta se ei käy!

Yhdysvallat sai nauttia lähes rajoittamattomasta hegemonia- asemastaan yli 20 vuotta Neuvostoliiton romahdettua. Tänä aikana Suomen poliittinen eliitti sitoi Suomea yhä tiukemmin Yhdysvaltojen talutusnuoraan monin eri tavoin. Suomen EU -jäsenyys on yksi episodi tässä prosessissa. Niin kauan kuin EU ei toimi sotilaallisesti itsenäisenä voimana, ja niin kauan kuin puhutaan ns. länsimaisista arvoista EU:n jäsenvaltioden ideologisena perustana, Naton ollessa pääasiallinen sotilaallinen toimija EU -valtioiden kesken, ollaan pohjimmiltaan sitoudutta vain ja ainoastaan Yhdysvaltain hegemoniapyrkimyksiin.

Tässä yhtälössä on vain yksi iso Mutta, ja se on se, että Yhdysvallat on hiipuva maailmanmahti. Sen valta on tulossa tiensä päähän. Suomi palvelee menneisyyden voimia, ja suurvaltaa joka alkaa siirtyä kuolinkouristuksiinsa. Yhdysvallat vihaa Venäjää sen takia, että Venäjä ei suostunut hajotettavaksi, eikä se suostunut alistumaan Yhdysvaltain raaka-ainevarastoksi, jota olisi riistetty sumeilematta niin kuin muitakin alusmaita. Venäjä on noussut ja se on luonut selkeän vastavoiman yhden totuuden maailmanpolitiikalle ja dollaritalouden hegemonialle. Venäjä on puolustanut kansojen itsemääräämisoikeutta ja luonut vaihtoehtoista talousjärjestelmää Wall Streetiltä ja Washingtonista käsin operoivien kasvottomien spekulanttien sumutukselle.

Kaikkein vastenmielisintä Yhdysvaltojen toiminassa on se, että he käyttävät häpeilemättä omissa missioissaan fasistisia ja suoraan natsi-ideologiaan sitoutuneita järjestöjä. He ovat aktiivisesti auttamassa uusfasismin nousua Euroopassa. Sama tapahtuu lähi-idässä, jossa heidän käsikassaranaan toimii ISIS ja lukemattomat muut ns. ääri-islamistiset järjestöt. Yhdysvallat luo itse ongelman, paisuttaa sen suunnattomiin mittasuhteisiin, ja sen jälkeen väkisin tyrkyttää omaa ratkaisuaan itse luomiinsa ongelmiin. Ja valitettavasti EU ja Suomi siinä sivussa menee mukana kuin pässit teuraalle.

Suomenkin valtamediassa nousseen russofobian pohjimmainen tarkoitus ei ole vastata mihinkään muuhun uhkaan, kuin Yhdysvaltojen kokemaan oman valtansa menettämisen uhkaan. Venäjä ei ole koskaan uhannut Suomea mitenkään, vaan pyrkinyt diplomaattisesti ja pitkämielisesti ratkaisemaan mahdolliset ongelmat. Russofobia on yksinkertaisille ihmisille suunnattua yksinkertaista propagandaa. 20- ja 30- luvuilla sitä levittivät natsit ja fasistiset järjestöt, ja silloin sen pohjimmainen tarkoitus oli antikommunismi. Yksinkertaiset ihmiset eivät ymmärrä helposti geopolitiikkaa, tai poliittisten ideologioiden teoreettista perustaa ja sen tähden ns. muukalaisvihan, vaikkapa russofobian, lietsominen on helppo ja käytännöllinen ratkaisu.

Suomessa ei ole tosiasiallista parlamentaarista oppositiota. Tänä päivänä sote -alueiden jako ei ole kysymys, jolla olisi juuri mitään käytännön merkitystä. Oppositiovoimat erottaa valtaeliitistä suhtautuminen Venäjään. Koko parlamentaarinen kenttä on sitoutunut EU:n ja Yhdysvaltojen määrittämään politiikkaan. Valitettavasti osa myös ns. antifasistisista toimijoista on langennut Jenkkien virittämään ansaan.

Tällä hetkellä, Yhdysvaltojen lietsoessa kolmatta maailmansotaa, ei ole oikea hetki vetää tiukimpia poliittisia rajalinjoja kokonaan toissijaisten kysymysten perusteella. Voi olla, että ns. sateenkaariperheiden adoptio-, tai avioliitto-oikeus on perustavaa laatua oleva ihmisoikeuskysymys. Suursodan kynnyksellä ja avoimen fasismin noustessa ympäri Eurooppaa, näitä kysymyksiä käytetään russofobian, ja siten suursodan lietsomiseen. Vedetään tiukkoja Venäjän vastaisia linjoja väittämällä, että Venäjällä on heikko ihmisoikeustilanne tai homoilla liian vähän oikeuksia. Jos suursotaa ei ehkäistä, se sota tulee pyyhkäisemään sateenkaariperheet pois kartalta muiden ohella. Sota syttyessään vie ihmisiltä ensimmäisen perusihmisoikeuden; Oikeuden elämään. Sen rinnalla avioliittokysymys on toissijainen. Herätys!

Jos suursodan uhan ollessa konkreettinen noustaan Venäjää vastaan, noustaan rauhaa vastaan. Suomessa näin menettelevät myös ns. vihervasemmistolaiset liberaalit, jotka kaikkein kovaäänisimmin väittävät puolustavansa ihmisoikeuksia. Jos he eivät ymmärrä nousta sodan ja fasismin uhkaa vastaan ja kieltäydy määrätietoisesti jenkkien psykologisten operaatioiden keskuksen luomasta russofobiasta ja sen kaikista sen ilmauksista, he toimivat sodan puolesta. He ovat osa ongelmaa, ja se ongelma on eskaloituessaan valtava. Nyt on aikaa vain ja ainostaan yhdelle tärkeimmälle tehtävälle; On pysäytettävä suursodan uhka ja fasismin nousu. Kun tämä tehtävä on hoidettu kunnialla loppuun, keskustellaan adoptioista ja muista sen sellaisista kysymyksistä. Sota voidaan pysäyttää vain ja ainoastaan irtautumalla kokonaan Venäjän vastaisesta poliittisesta paradigmasta, jonka Jenkkien psykologisen sodankäynnin joukot on luonut.

Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Venäjä ja presidentti Putin toimii rauhan puolesta suursotaa vastaan. Jos fasismia ei pysäytetä Donbassissa, se tulee Sinunkin kotiovellesi!

Osasto Karhu taistelee rauhan puolesta suursotaa vastaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vapaassa maailmassa

Se mikä täällä aidosti vapaassa maailmassa käy päivä päivältä selvemmäksi on se, miten heikko on lopulta lännen hallitsevan eliitin valta. Täällä Donetskin ja Luganskin kansantasavalloissa on katkaistu siteet länsimaita hallitsevan eliitin valtamekanismeihin lopullisesti ja siivottu maa fasismista. Krimin, Donetskin ja Luganskin esimerkki osoittaa vastaansanomattomasti sen, että lopulta hyvin pieni joukko määrätietoisia miehiä (ja naisia!) voi muuttaa historian suunnan ja aloittaa laajan kansannousun.

Suomessakin hallitsevan kansanvastaisen ja maanpetoksellisen eliitin keskeinen ase Suomen kansan alistamiseksi on tällä hetkellä russofobian lietsominen. Toinen alistamismekanismi on pasifistinen propaganda, joka on täysin kaksinaismoralistista. Kansan aseellinen vastarinta leimataan poliittisten ääriliikkeiden marginaaliseksi toiminnaksi, terrorismiksi tai suorastaan rikolliseksi. Samaan aikaan hallitseva länsieliitti tekee systemaattisesti sotarikoksia ja harjoittaa kansanmurhapolitiikkaa sekä suoranaista valtioterrorismia ympäri maailman.

Taisteluosasto Karhu kieltäytyy pasifistisesta kaksinaismoralistisesta paskapropagandasta, jota kansalle tyrkytetään ainoana tarkoituksena pimittää ihmisiltä hallitsevan eliitin rikollinen luonne ja viedä tavallisilta ihmisiltä ainoa toimiva ja tehokas tapa käyttää poliittista valtaa. Aseellinen kansannousu on suoraa demokratiaa! Se on kansanvaltaa!

Me emme ole paenneet taistelua, vaan kulkeneet sitä kohti. Me emme ole pettäneet Suomen kansaa, vaan puolustamme sitä! Me olemme täällä valmistautumassa sitä päivää varten kun hallitsevan länsieliitin tyranninen valta alkaa murtua Suomessa ja omassa synnyinmaassamme käydään välttämätön taistelu kansanvallan palauttamiseksi. Kun se päivä koittaa, ja se koittaa varmasti, niin me palaamme, ja silloin on aika nousta Barrikaadeille. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rintamarefleksit

Nyt Wanhana (starii) rintamamiehenä palaa joskus mietteissään alkuaikojen ja ensimmäisen rintamarotaation huumaan. Koko porukka oli suurimmaksi osaksi kokematonta ja kaikki veti kenttään kun oma tykistö ensimmäisen kerran avasi tulen muutaman sadan metrin päässä asemiemme takana. No, hyvin nopeasti tajuttiin tilanne ja palattiin hieman häpeissään syömään keskeytynyt ateria loppuun.

Sen jälkeen seurattiin tarkkailupisteeltä vaikuttavaa ja äärimmäisen harvinaista spektaakkelia; Oma tykistö tuhosi vihollisen aseman sekä tykkipatterin massiivisella keskityksellä. Vihollisen asema ammuttiin käytännössä taivaalle.

“Pääsevätkö Ukropit taivaaseen? – En usko, mutta sinnepäin ne lähti!”

Eivätpähän pirut ainakaan siitä asemasta sen jälkeen ole siviilikohteita ampuneet! Ennen keskitystä vihollinen oli ampunut tykistöllä yli viikon ajan siviilikohteita joka ikinen päivä ja yö! Tulihan se mitta täyteen meikäläisilläkin.

Ihminen kehittyy ja mukautuu tilanteisiin. Rintamalla äärimmäisen nopeasti. Joku on joskus sanonut, että yksi viikko sodassa vastaa kokemusmaailmaltaan kokonaista vuotta siviilielämässä. Niin tai näin, löysin itseni keskellä yötä makaamasta kyljellään sormi Kalashnikovin vaihtimella rynkyn piippu suunnattuna tiukasti asemien oikeaan sivustaan. Vasta jo maatessani täydessä tulenavausvalmiudessa tietoisuuteni tuli syy moiseen käytökseen; Joku oli avannut yllättäen tulen noin 50 metrin päässä ollessani kaikessa rauhassa heittämässä vettä. Kusireissun keskeyttäminen, siirtyminen taisteluvalmiuteen, tilanteeseen nähden paras mahdollinen suojautuminen, tilannearvio ja päätös jatkotoimista. Koko prosessi tapahtui reilusti alle kahdessa sekunnissa.

Niille valistuneille lukijoille joille J. Cooperin ajatukset valmiustasoista ovat tuttuja, niin rintamalla ollaan aina keltaisella tai punaisella tasolla. Vihreä tai musta taso tarkoittaa kuolemaa tai haavoittumista, eikä pelkästään omaa vaan myös aseveljien. Ja se taas tarkoittaa taistelutehtävän vaarantumista ja mahdollista epäonnistumista. Ei hyvä!

Lopulta tiedät ilman sen kummempaa analysointia onko tulitoiminta omien vai vihollisen, mikä on suunta ja etäisyys, kaliiberi ja mahdollinen tulitoiminnan vaikutusalue. Siellä missä ennen oli näennäisesti tasainen kenttä, on nykyään suoja ja etenemisreitti. Kahvikuppi kädessä ei enää värähdäkään jos ei ole erityisen hyvää syytä.

Voitto on meidän!

Talvi tulee ja lämpötakki on peräisin Poroshenkon rintamalle pakottamalta nuorelta pojalta joka antoi henkensä “aatteensa puolesta”…